Noloa myöntää, mutta raskaana ollessani eksyin usein selailemaan vauvablogeja ja vauva-aiheisia keskustelufoorumeja. Noloa siksi, että vaikka itse hainkin raskauteen liittyvää tietoa netistä, koin näiden "raskausaktiivien" kuuluvan kerhoon, johon en oikeastaan edes halunnut kuulua. Kun muut kommentoivat kirjoittajan ihanaa vauvamasua ja perustivat ryhmiä "tammimammoille", minä keräsin listaa raskauteen liittyvistä ärsyttävistä sanoista ja välttelin kameraa, koska en kestänyt muuttunutta ulkomuotoani. Työkaverit ja puolitutut hokivat "nauti raskaudesta"-mantraa kuin riivatut, mutta minä olin lähinnä hämmentynyt. Älä nyt ymmärrä väärin, rakas lukija. Olin kyllä pohjattoman onnellinen raskaudestani ja rakastin ajatusta siitä, että sisälläni kasvoi elämä. Hykertelin itsekseni, kun tunsin pienet liikkeet ja ajattelin tulevaa lastani päivittäin. En kuitenkaan nauttinut kilojen kertymisesta ja vartaloni muuttumisesta. En halunnut julkisesti silitellä pyöreää mahaani ja otattaa kuvia "masustani".  Olin saada raivokohtauksen, kun vaatekaupan myyjätyttö huuteli sovituskoppini ulkopuolella, että sopiiko ne "mammahousut", koska en sietänyt mamma-alkuisia sanoja. En myöskään missään vaiheessa oivaltanut, mistä minun olisi raskaana ollessani pitänyt nauttia. Nautin kyllä siitä, että olin raskaana, sillä olin viimeiset kymmenen vuotta luullut jääväni lapsettomaksi. En sen sijaan ymmärtänyt, miten joku voi sanoa raskausaikanaan olevansa "elämänsä kunnossa", kun minusta raskaus oli kokoelma mitä ihmeellisempiä vaivoja (ja minä mielestäni voin olosuhteisiin nähden hyvin). Minä en vieläkään tiedä, miltä tuntuu "ihana keskiraskaus" enkä koskaan huomannut itsessäni sitä kuuluisaa raskauden hehkua. Ja kuinkas sitten kävi? Sain tyttäreni kuukausi sitten enkä edelleenkään halua puhua mammoista, tisseistä ja kakkavaipoista. En kaipaa raskauden pyöristämää vatsaa vaan haaveilen siitä, että pääsen eroon löysästä mahasta ja muutamasta ylimääräisestä kilosta. Lapseni on ihana, mutta vauva-arki ei todellakaan ole mitään ruusunpunaista liihottelua ja kaikenlaiset "vauvakinot" ja "mammatreffit" kammottavat minua. Olen avoin ihmisten tapaamiselle, liittyy siihen sitten lapsia tai ei, mutta en halua kaiken olevan pelkkää vauvaa. Päässäni liikkuu edelleen myös muita ajatuksia, vaikka iso osa aivokapasiteetistani kulkeekin rataa syötä-vaihda-sylittele-pumppaa (ja paluu alkuun).

Perustin tämän blogin, koska en usko olevani ajatusteni kanssa yksin, vaikka siltä kovin usein netin sokkeloissa seikkaillessa tuntuukin. Halusin paikan, jossa saan tuulettaa päätäni ja vaahdota elämäni pienistä suurista asioista. Ehkä joku "antimamma" eksyy blogiini ja kokee edes hetken olevansa ihan tavallinen.